Luistimien teroittaminen

Luistimien teroittaminen on huoltajan tärkeimpiä  tehtäviä – ehkä tärkein. Jotta tehtävän pystyy hoitamaan ja suoriutumaan siihen liittyvistä monista vaiheista, tulee huoltajan tietää ja tuntea teroituskoneensa  toiminnot. Hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi harjoittelu on tarpeen. Teroituskoneesta tuleva ääni kertoo paljon osaamisestasi. Käytän tässä jutussa esimerkkikoneena SSM-2 – konetta.

SSM-2 – KONEEN RAKENNE

havainnekuva koneen rakenteesta

1. Timantti. Timantin avulla muotoillaan laikka eli urasyvyys. Timantin kuluessa käännät sitä hieman, niin löydät uuden leikkaavan särmän.
2. Kelkan siirtoruuvi. Laikan kuluessa siirrät tätä ruuvia. Näin urasyvyys ei muutu.
3. Luistimen pidin. Laite, johon luistin pannaan kiinni ennen teroitusta.
4. Korkeuden säätimen rissa. Luistimen terä kulkee teroitettaessa rissan päällä.
5. Korkeuden säädin. Tämän avulla rissa säädetään oikealle korkeudelle.
6. Timantti. Timantin avulla voidaan oikaista laikka – ei uraa.
7. Suojakansi. Suojakansi on laikan suojana.
8. Ohjainvarsi. Ohjainvarren tarkoitus on helpottaa ja auttaa teroitettaessa
9. Mitta. Mitan avulla mitataan tuleva urasyvyys.
10. Timantin kiinnityskaari. Timantti on kiinnitettynä kiinnityskaareen.
11. Imurin suppilo. Koneen osa johon imurin letku voidaan kiinnittää.

Teroituskone tulee kuljettaa ja säilyttää sille tarkoitetussa kuljetuslaatikossa. Varsinaisen teroituskoneen lisäksi laatikon sisältöön kuuluvat:

- hengitys- eli pölysuojain
- ruuvimeisseli
- jakoavain
- hiomakivi riisteen poistamiseen – kiven tulee olla mahdollisimman kova, sillä pehmeä kivi kuluu helposti
- varalaikka

Huomioi, että kone ei pääse liikkumaan kuljetusten aikana.
HUOM! Öljyä ei pidä käyttää teroituskoneen voiteluun, koska öljy sitoo hiomapölyä ja se muuttuu näin hiomatahnaksi.

HIOMAKIVEN VAIHTO

Hiomakiven vaihtaminen vaatii suurta huolellisuutta. Siirrä timantin kiinnityskaarta (ruuvi nro 2) ulospäin. Kierrä timanttia (nro 6) ulospäin. Vedä rissa (nro 4) ulospäin. Irrota suojakannen (nro 7) mutterit ja poista suojakansi. Irrota hiomalaikan kiinnitysmutteri sekä tasapaino- ja kiinnityslevyt. Vaihda hiomalaikka. Muotoile uusi hiomalaikka timantilla (nro 1 tai nro 6). Jos hiomalaikassa muotoilun jälkeen ilmenee värinää, tasapainota se siirtämällä tasapainolevyä. Ohjainvarsi kannattaa kääntää ulospäin suoraksi, jolloin tunnet mahdollisen koneen värinän helpommin.

havainnekuva tasapainotuksesta

Kokeile, mikä tasapainolevyn asennoista (B, C, D, E) on värinättömin. Sen jälkeen siirrä tasapainolevyä sisäänpäin löytääksesi tarkan tasapainon (ei värinää)


LUISTIMIEN TEROTTAMISEN ERI VAIHEITA

* tutustu perusteellisesti käyttämääsi teroituskoneeseen
* huomioi urasyvyyden säätäminen – laikan muotoilu
* huomioi laikan kuluminen – siirrä kelkkaa – älä muuta urasyvyyttä
* mitä heikompi jalka, sitä matalampi ura

* kiinnitä luistin luistimen pidikkeeseen
* aloita teroitus tuomalla luistimen terä rissan päälle
* teroittaminen aloitetaan joko terän kärjestä tai kannasta
* teroita koko ajan rissan päällä seuraamalla terän muotoa – näin terän muoto säilyy mahdollisimman pitkään samana ja terä kuluu joka kohdasta yhtä paljon ja terän käyttöpituus säilyy mahdollisimman pitkänä

VÄÄRIN TEROITETTU TERÄ
OIKEIN TEROITETTU TERÄ

* teroittamisen jälkeen vedä hiomakivellä teroituksesta tuleva riiste pois
* käytön jälkeen puhdista kone huolellisesti

URAN SYVYYS

Huomioi uran syvyyttä valitessasi seuraavaa:
* mitä matalampi ura – sen pienempi kitka – luistelu on helpompaa
* mitä syvempi ura – sen suurempi kitka

Juttusarja jatkuu myöhemmin aiheella TERÄN MUOTOILU
- liukupinnat
- suorat osuudet
- tasapaino
- urasyvyys