Toimintakertomus 2010

 

Suomen Jääkiekkohuoltajat ry.
 
TOIMINTAKEROMUS 2010
 
Yleistä
 
Vuosi oli Suomen Jääkiekkohuoltajat ry:n kuudes kokonainen toimintavuosi. Yhdistys perustettiin ja rekisteröitiin syksyllä 2004. Yhdistys on jääkiekon parissa joko ammatikseen tai harrastuksena toimivien huoltajien, fysioterapeuttien ja hierojien yhteinen järjestö. Vuoden aikana yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi. Suurin osa uusista jäsenistä toimii huoltajan tehtävissä. Yhdistyksestä eroamisiakin
tapahtui, joten kaikki yhdistyksen toimintaan mukaan tulleet eivät ole kokeneet yhdistyksen toimintamuotoja omikseen. Toimintavuodelle laadittu suunnitelma on toteutunut hyvin ja uusia avauksiakin on tehty.
 
Vuosikokous
 
Suomen Jääkiekkohuoltajat ry:n vuosikokous pidettiin 17.04.2010 Next Hotelli Rivolissa Järvenpäässä. Kokoukseen osallistui kahdeksan yhdistyksen jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Hannu Soro. ja sihteerinä Kai Salmi. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Esko Järvi ja Kari Eriksson. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen Hannu Soro (Tampere) ja hallituksen jäseniksi Olli Ceder (Pori), Neka Haapanen (Helsinki), Hemmo Järä (Vantaa), Kai Liimatainen (Vantaa) ja Kai Salmi (Helsinki). Kokouksessa esiteltiin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2009 ja kuultiin tilintarkastajien lausunto. Tilinpäätös ja toimintakertomus hyväksyttiin ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus. Kokouksessa esiteltiin ja hyväksyttiin myös toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2010. Tilintarkastajaksi valittiin Jukka Nenonen ja varatilintarkastajaksi Kari Eriksson.
Vuosikokouksessa käsiteltiin myös sääntömuutosesitys, joka hyväksyttiin.
 
Hallitus
 
Yhdistyksen hallitus kokoontui toimintavuoden 2010 aikana neljä kertaa. Hallituksen kokoukset pidettiin seuraavasti: 13.03.2010 Järvenpää, 16.05.2010 Tampere, 24.09.2010 Järvenpää ja 27.11.2010 Tampere. Hallituksen jäsenet osallistuivat kokouksiin seuraavasti:
Hannu Soro, puheenjohtaja                   4 / 4
Kai Salmi, sihteeri                                  3 / 4
Olli Ceder, rahastonhoitaja                   3 / 4
Neka Haapanen, jäsen                          4 / 4
Hemmo Järä, jäsen                                2 / 4
Kai Liimatainen, jäsen                           4 / 4
 
Jäsenistö
 
Toimintavuoden aikana yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi jonkin verran. Vuoden 2010 lopussa jäseniä oli 267. Jäsenmaksuista on jouduttu lähettämään kymmeniä karhuja ja osa jäsenistä on poistettu jäsenrekisteristä maksamattoman jäsenmaksun takia. Yhdistyksen toiminnasta on kerrottu yhdistyksen järjestämissä koulutustilaisuuksissa, nettisivuilla sekä alueiden ja seurojen järjestämillä huoltajakursseilla. Näiden kautta yhdistys on saanut uusia jäseniä. Jäsenistölle on tiedotettu yhdistyksen toiminnasta nettisivuilla ja sähköpostin välityksellä. Jäsenistö on voinut antaa palautetta yhdistyksen toiminnasta nettisivuilla olevalla palautelomakkeella. Yhdistyksen jäsenmaksu oli 20 euroa. Liittymismaksua ei peritty.
 
Yhdistyksen kotisivut
 
Yhdistyksen kotisivut ovat luettavissa osoitteessa www.sjh.sporttisaitti.com. Sivuja on keitetty toimintavuoden aikana ja ne ovat olleet yhdistyksen tärkein tiedonvälityskanava jäsenistön suuntaan. Yhdistyksen kotisivuilla on ollut yhteistyökumppaneiden logoja ja osan vuotta sivujen ylälaidassa on ollut mainosbannereita, joista yhdistys saa myös pienen korvauksen. Kotisivujen päivityksestä on huolehtinut pääasiassa Mikko Lamberg Suomen Jääkiekkoliitosta. Jäsenmaksukirjettä lukuun ottamatta jäsenistölle on lähetty myös viestejä sähköpostitse. Sähköposti tuntuu olevan nopein ja luotettavin tiedonjakokanava. Valitettavasti kaikilla jäsenillä ei ole vielä sähköpostiosoitetta.
 
Varsinainen toiminta
 
Ville Peltosen järjestämän jääkiekkoleirin yhteydessä 11.-13.06.2010 pidettiin huoltajakoulutus Kisakallion urheiluopistolla. Leirille ja koulutukseen valittiin kuusi huoltajaa kirjallisten hakemusten perusteella. Hakemuksia tuli reilut kymmenen. Yksi valituista joutui kuitenkin perumaan osallistumisensa. Leiri onnistui hyvin ja tavoitteena on jatkaa vastaavanlaista toimintaa.
 
Yritysvierailun kohteena oli Warriorin mailatehdas Padasjoella. Mukana vierailulla oli 16 asiasta kiinnostunutta.
 
Huoltajien koulutustapahtuma oli tarkoitus järjestää 28.08.2010 Tanhuvaaran urheiluopistolla, mutta se jouduttiin perumaan vähäisen ilmoittautuneiden määrän takia. Peruuntumisesta ei aiheutunut yhdistykselle kuluja.
 
Hyvin onnistunut Huoltajien koulutustapahtuma järjestettiin 25.09.2010 Scandic Järvenpäässä. Tapahtumaan osallistui 39 huoltajaa ja koulutuksesta vastasivat fysioterapeutti Olli Ceder ja huoltaja Neka Haapanen. Tapahtumasta kerätty palaute oli hyvää.
 
Teippauksen peruskurssi pidettiin 09.10.2010 Scandic Riihimäessä. Paikalla oli yhdeksän koulutettavaa ja kouluttajina toimivat fysioterapeutti Heikki Hämäläinen ja fysioterapeutti Olli Ceder. Kurssi onnistui kerätyn palautteen perusteella hyvin.
 
Neka Haapanen on käynyt pitämässä toimintavuoden aikana seuraavat huoltajakoulutukset:
03.10.2010 Hyvinkään Jää-Ahmat, Hyvinkää, 24 koulutettavaa
31.10.2010 SJL:n Pohjoinen alue, Ylivieska, 24 koulutettavaa
21.11.2010, SJL:n Pohjoinen alue, Kiiminki, 26 koulutettavaa
 
Toimintavuoden aikana on käynnistetty neuvottelut pitkäkestoisen Huoltajatutkinnon aloittamisesta Kisakallion urheiluopiston kanssa. Hannu Soro ja Neka Haapanen pitivät asiasta aloituspalaverin 30.06.2010 Kisakallion urheiluopiston edustajien kanssa. Huoltajatutkinnon sisältöjä suunnitteleva palaveri pidettiin 21.07.2010 Porissa ja mukana olivat Hannu Soro, Olli Ceder ja Neka Haapanen.
Toimintavuoden aikana yhdistyksen hallitus on saanut palautetta yhdistyksen toiminnasta nettisivuilla olevan lomakkeen avulla. Palautteet on käsitelty hallituksen kokouksessa ja annettu vastaukset palautteen esittäjille. Jäsenillä on ollut myös mahdollisuus välittää tiedonantojaan yhdistyksen muille jäsenille. Viestit on lähetetty sähköpostituslistan mukaan ja ainakin pari teroituskonetta on löytänyt uuden omistajan.
 
Yhdistys on tarjonnut seuroille ja alueille lyhytkestoista huoltajakoulutusta. Kyselyjen määrä on lisääntynyt edellisvuodesta, mutta kaikki kyselyt eivät ole valitettavasti johtaneet koulutustilaisuuden järjestämiseen.
 
Yhdistyksen sääntöihin tehtiin pieniä muutoksia kevään 2010 vuosikokouksessa. Sääntömuutokset ovat Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksyttävinä.
 
Toimintavuoden aikana hallitus on pohtinut mahdollisuutta lisätä koulutustilaisuuksissa käytettävien kouluttajien määrää. Neuvottelut kahden uuden kouluttajan kanssa ovat käynnissä.
 
Kaikille jäsenille lähetettiin jäsenmaksulomakkeen yhteydessä yhdistyksen uusi pinssi. Lisäksi yhdistykselle on hankittu koulutustilaisuuksia varten kansioita, joihin materiaali voidaan koota.
 
Toimintavuoden aikana on käynnistetty valmistelut huoltajaristeilyn toteuttamiseksi. Hallitus on tehnyt asiasta alustavan kartoituksen sähköpostitse ja kiinnostusta asiaan on löytynyt.
 
Huomionosoitukset
 
Toimintavuoden aikana ei ole haettu ja myönnetty huomionosoituksia.
 
SJH:n tuotemyynti
 
Toimintavuoden 2010 aikana yhdistyksen jäsenistöllä on ollut edelleen tilata SJH:n merkkituotteita. Tarjolla on ollut Penduick Sport –takki, Pikee –paita, T –paita, lippis, brodeerattu kangasmerkki, shortsit ja kesätakki. Tuotteita jäsenistö on tilannut melko vähän.
 
Talous
 
Yhdistyksen talous on ollut hyvässä tasolla toimintavuoden aikana. Hyvä talous on perustunut jäsenmaksuihin, taloudellisesti hyvin toteutuneisiin koulutustilaisuuksiin ja yhteistyösopimuksiin. Tärkein yhteistyökumppani on ollut Reebok Finland Oy. Koulutustapahtumien yhteistyökumppanina toimivan Reebok Finland Oy:n ja SJH:n välinen yhteistyösopimus kestää vuoden 2011 loppuun. Yhdistyksen hallitus etsii koko ajan uusia yhteistyökumppaneita, joiden avulla yhdistyksen talous pystytään pitämään vakaana ja koulutustapahtumat edullisina.
 
Suomen Jääkiekkohuoltajat ry.
 
Hallitus