Toimintasuunnitelma 2013

 

Suomen Jääkiekkohuoltajat ry.
 
TOIMINTASUUNNITELMA 2013
 
Yleistä
 
Suomen Jääkiekkohuoltajat ry. on perustettu ja rekisteröity vuonna 2004 ja yhdistyksen jäseniksi voivat liittyä jääkiekon parissa toimivat ja alasta kiinnostuneet huoltajat, fysioterapeutit ja hierojat. Toimintavuosi 2013 on Suomen Jääkiekkohuoltajat ry:n yhdeksäs virallinen toimintavuosi.
 
Yhdistyksen olemassaolon aikana jääkiekon parissa toimivien huoltajien, fysioterapeuttien ja hierojien työn vaatimustaso on lisääntynyt ja moneen seuraan on palkattu päätoimisia työntekijöitä. Päätoimisuus edellyttää työntekijöiltä hyvää ammattitaitoa ja näin myös koulutuksen merkitys nyt ja tulevaisuudessa lisääntyy.
 
Kahdeksan toimintavuoden aikana yhdistyksen toiminta on kehittynyt ja monipuolistunut.  Nyt on kuitenkin tultu siihen pisteeseen, että vanhoilla ja perinteikkäillä jutuilla ei enää ole vetovoimaa, vaan yhdistyksen toiminta vaatii uudistumista.
Yhdistyksen toimintaa hoidetaan vapaaehtoisvoimin ja silti toiminnalle asetetaan usein jopa liian suuria odotuksia. Yhdistyksen hallitus ja kouluttajat hoitavat tehtävänsä pelkillä kulukorvauksilla ja oman päätoimensa ohella.
Varainhankintaa on kehitettävä. Jo suosituiksi tulleita koulutustapahtumia järjestetään edelleen, mutta niiden sisältö tulee uudistaa. Uusia koulutusmuotoja tulee kehittää eri toimijaryhmille. Yhdistyksen jäsenillä on tärkeä rooli tässä kehittelytyössä. Yhdistys järjestää sitä toimintaa, mitä jäsenistö haluaa. Yhdistyksen nettisivujen kautta jäsenistö voi antaa hallitukselle vinkkejä uusista toimintamuodoista.
 
Suomen Jääkiekkohuoltajat ry:n tunnettavuus on selvästi lisääntynyt. Työtä tunnettavuuden edelleen lisäämiseksi tullaan tekemään ja sitä kautta saadaan lisää jäsenmaksunsa maksavia jäseniä ja hyviä yhteistyökumppaneita. Jäsenistön tulee kokea yhdistys omakseen ja sitä kautta tärkeäksi. Yhdistyksen hallituksen tulee tehdä työtä myös huoltajien arvostuksen lisäämiseksi.
Toimintavuoden aikana laaditaan yhdistyksestä esite, jota jaetaan eri jäähalleihin. Lisäksi tehdään autotarra.
 
Yhdistys on hyväksytty Suomen Jääkiekkoliitto ry:n jäseneksi ja tätä kautta pyrkii tiivistämään yhteistyötä maamme jääkiekon kattojärjestön kanssa.
 
Toiminta
 
Yhdistyksen vuosikokous pidetään sunnuntaina 17.03.2013 klo 16.00 Tampereella. Kokouskutsu lähetetään jäsenistölle sähköpostitse ja se on myös nähtävissä yhdistyksen kotisivuilla. Kokoukseen on ennakkoilmoittautuminen.
 
Toimintavuoden aikana saadaan päätökseen SJH:n ja Kisakallion urheiluopiston kanssa yhteistyössä toteutettava Huoltajan täydennyskoulutus, joka on 10 opintoviikon laajuinen kokonaisuus. Koulutus alkoi helmikuussa 2012 ja päättyy toukokuussa 2013. Kevään 2013 aikana on vielä kolme lähijaksoa. Koulutuksen eri jaksojen suunnitteluun ja toteutukseen osallistuvat Olli Ceder, Neka Haapanen ja Hannu Soro.
 
Teippauskurssien suosio hiipui ja tilalle suunniteltiin koulutus Jääkiekkovammojen ensiapu ja hoito. Vuoden 2012 aikana oli tarkoitus toteuttaa ensimmäinen koulutus, mutta osanottajien vähyyden takia koulutus peruttiin. Vuoden 2013 aikana pyritään toteuttamaan kaksi koulutusta.
 
Huoltajien koulutustapahtumia järjestetään toimintavuoden 2013 aikana kolme: Keskimaan alueella (Kuortane),  Länsirannikon alueella (Pori) ja jossakin kolmannessa myöhemmin valittavassa paikassa. Kuhunkin tapahtumaan otetaan 40 huoltajaa.
 
Kevään 2013 aikana toteutetaan yhteistyössä Pohjoisen alueen kanssa kaksi huoltajakoulutusta Oulun seudulla.
 
Alueille ja seuroille tullaan edellisvuosien tapaan tarjoamaan lyhytkestoista huoltajakoulutusta. Tällaisissa koulutuksissa voidaan keskittyä vaikka yhteen asiaan, kuten esim. luistimenteroitus.
 
Kesäkuussa 2013 toteutetaan käytännöllispainotteinen huoltajakoulutus Kisakallion urheiluopistolla Villen ja Petun kiekkoleirin yhteydessä. Asiasta kiinnostuneiden tulee tehdä kirjallinen hakemus koulutukseen osallistumisesta huhtikuun loppuun mennessä. Koulutukseen otetaan kuusi henkilöä.
 
Toimintavuoden aikana toteutetaan yritysvierailu urheiluvarusteita valmistavassa yrityksessä.
 
Pohjois-Suomen perinteiset Jääkiekkopäivät järjestetään elokuussa 2013. Käydään keskustelua Suomen Jääkiekkoliiton Pohjoisen ja Lapin alueiden kanssa huoltajakoulutuksen järjestämisestä ja toteuttamisesta päivien yhteydessä.
 
Yhdistyksen hallitus tulee anomaan  Suomen Jääkiekkoliiton ja muiden yhteisöjen huomionosoituksia pitkän ja ansiokkaan uran tehneille jäsenille. Jäsenistöltä odotetaan ehdotuksia huomionosoitusten saajiksi. Yhdistys huomioi toimintavuoden aikana hyviä yhteistyökumppaneitaan. Yhdistyksen standaareja voidaan jakaa ansioituneille jäsenille tai hyville yhteistyökumppaneille.
 
Yhdistyksen nettisivut uudistettiin kevään 2011 aikana ja niiden päivitystä tehostetaan ja sisältöjä kehitetään.
 
Myytävien tuotteiden markkinointia tehostetaan ja mietitään mahdollisuutta saada uusia tuotteita myytävien tuotteiden listalle.
 
Yhdistyksen toimintaan liittyvää tiedottamista jatketaan nettisivujen ja sähköpostiviestien kautta.
 
Yhdistys on mukana Jääkiekon MM-kisojen yhteydessä nimettävän Vuoden huoltajan valinnassa. Cramo Oy hoitaa käytännön järjestelyt.
 
 
 
 
Talous
 
Yhdistyksen talous tulee perustumaan jäsenmaksutuloihin ja eri yritysten kanssa tehtyihin yhteistyösopimuksiin. Koulutustilaisuuksien järjestäminen tuo myös euroja yhdistyksen kassaan. Yhdistys pyrkii löytämään uusia yhteistyökumppaneita. Yhdistyksen kotisivuilla olevista mainoksista pyritään saamaan nykyistä enemmän tuottoja.
 
Jäsenmaksun nostoon ei ole tarvetta eikä myöskään liittymismaksun käyttöönottoon.
 
Jäsenistölle tarjotaan mahdollisuus osallistua erilaisiin koulutus- ja muihin tapahtumiin muita osallistujia edullisemmin.
 
Suomen Jääkiekkohuoltajat ry.
 
Hallitus