Vuoden Jääkiekkohuoltaja 2014

 

KARI ÅGREN PORISTA VALITTIIN VUODEN 2014 JÄÄKIEKKOHUOLTAJAKSI..

 

Ässät B1 -joukkueen huoltaja Kari Ågren on valittu vuoden 2014 jääkiekkohuoltajaksi. Suosittu kisa keräsi jälleen suuren joukon ehdotuksia ympäri Suomen. Yleisön suosikiksi kisassa nousi Kiekko-Haukkojen huoltaja AnttiKuoppala Ähtäristä.

Vuoden jääkiekkohuoltaja -kisassa valittiin tänä vuonna kaksi voittajaa. Tuomaristo palkitsi Vuoden 2014 jääkiekkohuoltaja -tittelillä jo toista kertaa finaaliin tiensä selvittäneen Kari Ågrenin, 67, Porista.

Lisäksi tänä vuonna valittiin ensimmäistä kertaa myös yleisön suosikki. Antti Kuoppala, 35, Ähtäristä keräsi yli 500 Facebook-tykkäystä ja voitti yleisöäänestyksen.

- Vuoden jääkiekkohuoltaja valittiin nyt jo kolmatta kertaa, ja arvonimestä on tullut jääkiekkopiireissä erittäin arvostettu. Aikaisempien vuosien tapaan jääkiekkojunnut ehdottivat erittäin aktiivisesti omia huoltajiaan, mikä todistaa, että suomalaisissa seuroissa todellakin huolto pelaa, tuomaristoon kuulunut Cramo Finland Oy:n markkinointipäällikkö Lasse Huuhka kertoo.

Lämminsydäminen monitaituri vei voiton

Vuoden 2014 jääkiekkohuoltajalla Kari Ågrenilla on takanaan kymmeniä huoltovuosia jääkiekon parissa.

- Innostuin jääkiekkohuoltajan hommista 1970-luvulla poikani harrastuksen myötä. Sittemmin on tullut huollettua aina ihan nuoremmista pojista A-junnuihin saakka. Vielä töissä ollessani käytin esimerkiksi pekkasvapaat pitkälti pelimatkoihin ympäri Suomen, Ågren kertoo.

Lämminsydämiseksi monitaituriksi kuvatun Ågrenin on vaikea kuvailla liikutukseltaan, mitä palkinto hänelle merkitsee.

- Suomalaiseen tapaan kehujen vastaanottaminen tuntuu vieraalta ja melkein meinaa tulla tippa linssiin. Olen kuitenkin hyvin onnellinen ja otettu tästä arvostuksesta, Ågren luonnehtii.

Porilaismiehen mielestä parasta huoltajan työssä on mahdollisuus auttaa joukkuetta menestymään sekä lapsia ja nuoria kehittymään.

- Huoltajan hommissa tietää aina, että tekee tärkeää työtä. Välineiden huoltamisen lisäksi nautin poikien kanssa juttelusta, Ågren sanoo.

Hyvä huoltaja on Ågrenin mielestä joka paikan höylä.

- Huoltaja ei pidä vain luistimia terässä, vaan myös pelaajat. Toimitamme joukkueessa toisinaan niin lääkärin, äidin kuin suodattimenkin roolia pelaajien ja valmentajien välillä, Ågren naurahtaa.

Vuoden huoltaja haluaa lähettää vaimolleen lämpimät kiitokset ymmärryksestä harrastustaan kohtaan.

- Vaimoni tottui pojan harrastuksen vuoksi siihen, että mies on aika paljon liikkeellä. Hän käyttää ajan hyödyllisesti, minkä ansiosta koko perheellä ja lähiomaisilla riittää tumppuja ja muita neuleita, Ågren sanoo.

Vuoden jääkiekkohuoltajan valitsi tänä vuonna tuomaristo, johon kuuluivat Neka Haapanen Suomen jääkiekkohuoltajat ry:stä, jääkiekkolegenda Ville Peltonen sekä Lasse Huuhka Cramo Finland Oy:stä.

Kilpailun voittaja palkitaan 700 euron arvoisella stipendillä Kisakallion urheiluopistolla järjestettävään jääkiekkohuoltajan täydennyskoulutukseen tai niin halutessaan vastaavan suuruisella varustelahjakortilla. Yleisön suosikki saa 350 arvoisen stipendin Kisakallion urheiluopistolla järjestettävään jääkiekkohuoltajan täydennyskoulutukseen tai halutessaan vastaavan suuruisen varustelahjakortin.