Jäsenhuone|Työhuone

Palaute Huoltajien koulutustapahtumasta 07.09.2013

 

HYVÄ PALAUTE KUORTANEEN KOULUTUSTAPAHTUMASTA…

 

Syksyn ensimmäinen koulutustapahtuma toteutettiin lauantaina 07.09.2013 Kuortaneen urheiluopistolla. Mukana oli 31 huoltajaa. Kouluttajina toimivat huoltajaguru Neka Haapanen ja fysioterapeutti Olli Ceder.

Kuortaneella on järjestetty jo useamman kerran vastaava koulutus ja aina on löytynyt reilusti osanottajia. Hienoa, että pienissä seuroissa arvostetaan myös huoltajien työtä ja he pääsevät koulutuksiin.

Isoista seuroista  koulutuksiin on tullut todella vähän osallistujia vuosien varrella. Mm. Tampereella on sinne aiottu koulutus jouduttu perumaan jo kaksi kertaa.

 

Tässä tulee osallistujien palaute Kuortaneen koulutuksesta (asteikko on 1 – 5):

 

  1. Koulutustapahtuman yleisjärjestelyt                       4.52
  2. Tiedonsaanti koulutustapahtumasta                       3.80

-       Arvioinnista on vaikea saada tietää, onko ongelma seuran sisällä tapahtuneesta informaatiosta vai SJH:n ilmoittelusta. SJH on ilmoittanut tästä koulutuksesta omilla nettisivuillaan sekä SJL:n Hämeen ja Keskimaan nettisivuilla sekä seuroille lähetetyillä sähköpostikutsuilla.

  1. Kahvit ja ruokailut                                                 4.00
  2. Luento: Jääkiekkovarusteet                                                         4.13
  3. Luento: Jääkiekkovammat                                                           4.38
  4. Luento: Ravinto ja juominen                                                        3.86

-       Tämä osio sai alle 4.00 keskiarvon. Kaikissa seuroissa ravintoasiat eivät kuulu huoltajan ruutuun. Huoltaja on kuitenkin erittäin merkittävässä asiassa edistämässä lasten ja nuorten terveellisiä elämäntapoja. Siksi tämä osio on koulutuksessamme mukana. Juomiin liittyvät asiat ovat huoltajan työn arkipäivää.

  1. Luento: Luistinhuollon laitteet                                                      4.62
  2. Luento: Luistimien teroituksen teoria                                            4.79
  3. Luento: Oikein teroitetut luistimet                           4.79
  4. Kokonaisarvosana tapahtumasta                           4.69

 

Lisäksi avoimessa palautteessa oli seuraavia huomioita:

-       Maalivahdin varusteita olisi saanut olla mukana

-       Olin ilmoittautunut hyvin aikaisessa vaiheessa. Kuitenkaan minua ei ollut listoilla. Lisätty sen jälkeen, kun oli maksettu. PAHOITTELEMME, ETTÄ SÄHKÖPOSTI ON KADONNUT JONNEKIN!

-       Hyvä kurssi pitkään aikaan!

-       Enemmän kursseja

-       Vähän kokemusta omaavana erittäin valaiseva kurssi. Kiitos.

-       Hyvää asiantuntevaa koulutusta, mutta meidän seuran junnujoukkueissa ravintoasiat ei kuulu huoltopuolelle mitenkään, joten hieman ohjelmaa vois tiivistää lyhyemmäksi

-       Hienoa kerrontaa esim. vammoista ruohonjuuritasolle

-       Oli hyvä luento, Neka erittäin asiantunteva. Liityn varmasti jäseneksi. Kiitos.

-       Ruokailun jälkeen vähän lyhyempi tunti ennen taukoo, ettei nukahda

-       Hieno tapahtuma. Varmasti yksi jäsen lisää. Kiitos.

-       Sopivan rento koulutus

-       Hyvä kurssi!

 

Kiitos kaikille (29) palautteen antaneille ja koulutukseen osallistuneille!